Yritys

Multian Saha Oy on pitkälle jalostettujen asiakastuotteiden tuotantoon erikoistunut perheyritys.

Multian Saha Oy on vuonna 1952 perustettu perheyritys, jonka toiminta-ajatuksena on valmistaa laadukasta sahatavaraa asiakkaiden toiveiden mukaan. Raaka-aineena käytetään huippuluokkaista keski-suomalaista kuusipuuta ja tuotannon kapasiteetti on 45 000 m3 vuodessa.

Multian Saha Oy sijaitsee keskellä raaka-aineensa, suomalaisen kuusipuun, parasta kasvualuetta joka mahdollistaa laadultaan ensiluokkaisen sahatavaran valmistuksen. Puun hankinnassa ja sahatavaran valmistuksessa otetaan ympäristö huomioon ja siitä osoituksena on puun alkuperäketjua ja metsän kestävää hoitoa valvova PEFC-sertifikaatti.

Tuotannossa käytetään uusinta teknologiaa jonka avulla voidaan varmistaa laadukkaat lopputuotteet. Haluamme palvella asiakasta mahdollisimman hyvin ja tästä syystä myös erikoisemmat dimensiot, pituudet, laadut ja kuivuudet on mahdollista toteuttaa. Tärkeää osaa tuotannossa näyttelee ammattitaitoinen ja osaava henkilökuntamme.

Suurin osa valmiista sahatavarasta lähtee vientiin ja päämarkkina-alue on Euroopassa. Asiakkaat valmistavat sahatavarasta pääosin sisärakentamisen tuotteita eli paneeleita, listoja, lattialankkuja, ikkunoita ja ovia. Sahatut dimensiot alkavat 19*100 mm päättyen 63*150 mm ja laadut muodostuvat U/S – VI DOM luokista. Myös asiakkaan esittämät erikoisdimensiot ja -kuivuudet ovat toteutettavissa. Esimerkiksi erikoiskuivaus on mahdollista toteuttaa aina 10 % tavoitekosteuteen saakka.

Multian Saha Oy:n visiona on tulevaisuudessa olla entistä palvelevampi ja asiakkaat kaikessa huomioon ottava haluttu ja luotettu yhteistyökumppani joka ei jää lepäämään vaan kehittyy jatkuvasti. Kun puhutaan suomalaisesta kuusisahatavarasta, haluamme pitää asemamme laatujohtajana. Tavoitteena ovat pitkät asiakassuhteet jotka perustuvat molemmin puoliseen luottamukseen ja yhteistyöhön.