Raaka-aine

Multian Saha Oy sijaitsee keskellä raaka-aineensa, suomalaisen kuusipuun, parasta kasvualuetta.

Lyhyiden kuljetusetäisyyksien ja tehokkaaksi hiotun toiminnan ansiosta puutavaraa ei tarvitse varastoida pitkäksi aikaa ja näin puun laatu säilyy korkeana asiakkaalle saakka.

Kaikki sahalle saapuva puutavara vastaanotetaan, mitataan ja lajitellaan tehokkaalla, tietokoneohjatulla tukinlajittelijalla asiakkaiden toiveiden mukaan määritellyksi laaduksi. 

Lajittelun jälkeen puutavara välivarastoidaan odottamaan sahausta. Multian Saha Oy:n jalostaman puutavaran käsittely ja varastointi tapahtuvat metsästä toimitukseen kokonaan kuivalla maalla. Laatua heikentäviä vesistökuljetuksia tai vesivarastointia ei käytetä.

Sahan toiminta perustuu PEFC ST 2002:2013 v2 mukaiseen standardiin raaka-aineen hankinnassa. Yhtiön johto ja hallitus ovat sitoutuneet standardiin ja sen vaatimaan toimintaan. Käyttöoikeuden rekisterinumero on PEFC/02-31-81.

Asiakkaidemme mukaan pohjoisen kuusen laatu on parhaimmillaan 62 leveyspiirin kohdalla. Tällä korkeudella puu kasvaa optimaalista vauhtia jolloin puun rakenne on erinomainen jatkokäsittelyyn ja höyläykseen. Multian Saha Oy sijaitsee juuri 62 leveyspiirillä.